Niin se kuulemma menee, että suutarin lapset tuppaavat olemaan ilman kenkiä. Ei minun valokuvaajaksi opiskeleva puolisonikaan innostu ottamaan semmoisia kuvia, joita minä haluaisin. Hänellä on omat juttunsa, mutta näin minä kuvasin omia ilonaiheitani tänään.Ylhäällä uudet rillini. Niillä näkee hyvin ja päänsärkykin on jo helpottamaan päin. Punaiset eivät ole oikeasti ihan noin voimakkaan väriset. Satuinpa vaan löytämään kuvankäsittelyohjelmasta toiminnon, jota en osannut kunnolla käyttää..
Tämä vempele on aiheuttanut meille vaivaa jo vähintää kolme vuotta. Se maksoi meidän mittapuullamme paljon, mutta lasikannu räjähti kädessä rikki jo ensimmäisellä käyttöviikolla ja viimeiset puoli vuotta se on jo pissinyt alleen. Vaikka nyt jäämmekin ilman maistuvaa espressoa, ostimme eilen kauppareissulla simppelin, halvan peruskeittimen ja tuo ryökäleen romu odottaa nyt kuljetusta kierrätykseen. Olen oikein tyytyväinen, kun pääsemme siitä eroon.
Seitakoira on erinomainen täti. Se hoitaa pikkupentuja hellästi ja aivan erityisesti se näyttää pitävän tuosta ipanasta, jota se alemmassa kuvassa pusuttelee. Kaikkien meidän kannalta se on hyvä juttu, sillä se sattuu olemaan juuri se Ainu, joka on jäämässä omaksi koiraksemme.
Vesi lorisee räystäiltä ja aurinko paistaa keväisesti. Mieli on iloinen ja valoinen, vaikka joka paikkaa särkee aivan turkasesti.
4 kommenttia:
Onnea uusille rilleille! Nuo ipanat ja täti myös ovat sitten hellyyttäviä, oikeita päivänpiristäjiä.
Tuosta näkee miten isoja nua piänet jo on :)
Voi miten ihania pieniä karva palleroisia, tekis mieli mutta kun alegia ja astma niin ei uskalla kun ihailla sinun ihania kuviasi.
Onneks ees se päänsärky alkaa helpottaa. Välil tuntuu ettei enää jaksas ainast kipuu ja kolotust. Jostai sit vaa kummiski uutta intoo tulee.
Auringonpaistetta sulle sinne!!
Lähetä kommentti