Tänään sattui tapaus, josta voin hyvällä syyllä todeta klassisesti "ei meille ennen ole näin käynyt ja nyt kävi taas". Kuvia ei kriisitilanteessa tule otettua ja valitettavasti niiden siirtäminen koneelta palvelimelle on tällä hetkellä muutenkin kankeaa. Koneeseen vaihdettiin ohjelmat pari päivää sitten, mutta mies epäilee mieluummin syyksi pentuja, jotka ovat pudottaneet modeemin jo liian moneen kertaan pöydältä lattialle...
Mutta takaisin siihen ennenkoettuun tapaukseen: 21 vuotta sitten meillä oli jo eläintarha aluillaan. Silloin meillä asusti iäkäs hamsteri ja kääpiökaneja. Olimme juuri muuttaneet rivitaloon, kun ensimmäinen pupupentue syntyi. Mönkiäisvaiheen ohitettuaan ne olivat suunnattoman suloisia pomppiessaan ympäri asuntoa. Piti vaan olla hyvin varovainen, ettei ympäri kävellessään astunut niiden päälle.
Eräänä päivänä niitä alkoi merkillisesti kadota. Ensin vipelsi kaikki viisi varpaissa. Puolen tunnin kuluttua siinä ei kieppunut kuin kaksi, eikä hamsteria löytynyt enää mistään. Pitkällisen etsinnän jälkeen kuulin keittiön kaapiston alta rapinaa ja höyhenenkeveiden karvapallojen epätoivoista pomppimista.
Kaapiston ja sokkelin kulmasta löytyi lattiaa kohdan avoinna oleva neliömäinen kolo, josta käteni juuri ja juuri mahtui sisään. Sinne sormeni ujuttamalla totesin, että joko meillä asustaa lattian raoissa äärimmäisen pehmeäpäisiä angorarottia tai sitten pupupesue oli jotenkin onnistunut kiipeämään sinne. Huolestuttavaa vaan oli, että ne eivät nähtävästi yrittämälläkään päässeet sieltä itse pois..
No, se tarina ratkesi onnellisesti kaikkien muiden osalta, paitsi sen Niiskuhamsterin, jota emme enää koskaan nähneet. Mieltämme rauhoittaaksemme kehittelimme kuitenkin pitkään tarinaa erityisen suurikokoisesta, töpöhäntäisestä peltohiiripopulaatiosta, joka paikkakunnalla alkoi levitä ja joka selvästi oli saanut uutta verta jostain muualta....
Ja jos ei joku jo tämän pitkän johdannon seurauksena arvannut: meiltä juuttui tänään yksi koiranpennuista keittiön kaapiston alle. Pienessä välikössä kahden kaapin kulmassa säilytetään muovilaatikkoa, johon kerätään kierrätykseen vietävät pullot. Siellä takana oli kolo, josta en ole ollut tietoinen. Mikään ihan pieni aukko se ei ollut kun siitä mahtui suurin pennuista, eli Murri.
Ahtaanpaikankammo tai ei.. kipeä selkä tai ei, niin tämä akkahan ahtautui siihen välikköön, johon näillä mittasuhteilla oli turha yrittää muutoin kuin sivuttain. Pentuparka kiljui, mutta selvisi nähtävästi seikkailustaan suuremmitta vammoitta, koska leikki jatkui pienen helpotuksen huokaisun jälkeen kuin ei mitään kummempaa olisi tapahtunutkaan..Siitäkin huolimatta, että operaatioon kului kaikkineen melkein varttitunti ja siinä ajassa ipana ehti selvästi jo huolestua - emännästä puhumattakaan.
Mutta takaisin siihen ennenkoettuun tapaukseen: 21 vuotta sitten meillä oli jo eläintarha aluillaan. Silloin meillä asusti iäkäs hamsteri ja kääpiökaneja. Olimme juuri muuttaneet rivitaloon, kun ensimmäinen pupupentue syntyi. Mönkiäisvaiheen ohitettuaan ne olivat suunnattoman suloisia pomppiessaan ympäri asuntoa. Piti vaan olla hyvin varovainen, ettei ympäri kävellessään astunut niiden päälle.
Eräänä päivänä niitä alkoi merkillisesti kadota. Ensin vipelsi kaikki viisi varpaissa. Puolen tunnin kuluttua siinä ei kieppunut kuin kaksi, eikä hamsteria löytynyt enää mistään. Pitkällisen etsinnän jälkeen kuulin keittiön kaapiston alta rapinaa ja höyhenenkeveiden karvapallojen epätoivoista pomppimista.
Kaapiston ja sokkelin kulmasta löytyi lattiaa kohdan avoinna oleva neliömäinen kolo, josta käteni juuri ja juuri mahtui sisään. Sinne sormeni ujuttamalla totesin, että joko meillä asustaa lattian raoissa äärimmäisen pehmeäpäisiä angorarottia tai sitten pupupesue oli jotenkin onnistunut kiipeämään sinne. Huolestuttavaa vaan oli, että ne eivät nähtävästi yrittämälläkään päässeet sieltä itse pois..
No, se tarina ratkesi onnellisesti kaikkien muiden osalta, paitsi sen Niiskuhamsterin, jota emme enää koskaan nähneet. Mieltämme rauhoittaaksemme kehittelimme kuitenkin pitkään tarinaa erityisen suurikokoisesta, töpöhäntäisestä peltohiiripopulaatiosta, joka paikkakunnalla alkoi levitä ja joka selvästi oli saanut uutta verta jostain muualta....
Ja jos ei joku jo tämän pitkän johdannon seurauksena arvannut: meiltä juuttui tänään yksi koiranpennuista keittiön kaapiston alle. Pienessä välikössä kahden kaapin kulmassa säilytetään muovilaatikkoa, johon kerätään kierrätykseen vietävät pullot. Siellä takana oli kolo, josta en ole ollut tietoinen. Mikään ihan pieni aukko se ei ollut kun siitä mahtui suurin pennuista, eli Murri.
Ahtaanpaikankammo tai ei.. kipeä selkä tai ei, niin tämä akkahan ahtautui siihen välikköön, johon näillä mittasuhteilla oli turha yrittää muutoin kuin sivuttain. Pentuparka kiljui, mutta selvisi nähtävästi seikkailustaan suuremmitta vammoitta, koska leikki jatkui pienen helpotuksen huokaisun jälkeen kuin ei mitään kummempaa olisi tapahtunutkaan..Siitäkin huolimatta, että operaatioon kului kaikkineen melkein varttitunti ja siinä ajassa ipana ehti selvästi jo huolestua - emännästä puhumattakaan.
9 kommenttia:
Kyl ne elukat mitä uskomattomampii paikkoihi saa ittesä ängettyy!!
Sellaasta se on nuaren kakarojen kans, risaasta elämää ;)
t. Eija
Onneksi selvisitte säikäyksellä:)
Tuli mieleen hamsteri, joka meillä oli entisen elämän aikana, hamassa nuoruudessa. Asuimme kivitalossa ja päivänä muutamana hamsteri oli kadonnut. Kun se vihdoin löytyi, oli veitikka kaivanut seinään jo ison kolon. Tarkoitus oli selvästi karata naapurin puolelle. - Hyvä ettet itse juuttunut pelastusoperaatiossasi samaan koloon, vaan sait ipanan talteen.
Auts! Kaikkea sitä joutuu lasten kanssa kokemaan. Onneksi selvisitte pelkällä säikähdyksellä. On aivan uskomatonta, mihin kaikkeen seikkailuun pienet koiranpennnut itsensä saattavat. Pallerot ovat juuri parhaimmillaan ja touhukkaimillaan.
Meillä meni chincilla kaapin ja seinän välissä olevaan tilaan. Etulauta piti purkaa, että saatiin poika pois. Olis se varmaan tullut itsestäänkin, jos olis tarpeeksi kauan odotettu.
Yksi lemmikkisiili oli mennyt tiskipöydän kaapin kautta viemäriputken vierestä lattian alle ja kaapistoa + lattiaa piti purkaa jonkin verran.
Minä taas kerran kääräisin epähuomiossa siilinpoikasen sanomalehden sisällä roskapussiin. Onneksi kuulin rapinaa ennenkuin ehdin viedä pussin roskikseen.
Kuulin muuten viikolla eräästä koiranpennusta, joka oli oksentanut vieraan housunkauluksesta sisään selänpuolella kun vieras oli kyykyssä paijuttelemassa pentuja. Oli kuulemma ollut vähän ilkeää kulkea kotiin kun osa töhnästä valui pitkin lahjetta.
Se oli kiltisti tehty. Autoit piäntä koeraa, jolla oli hätä. Oikein kiltisti. Sillai oikealla tavalla kiltisti.
Hyvä, että pelästyksellä selvisitte - pentu ei taida tapausta enää muistellakaan, kun homma hänen kannaltaan hyvin selvisi. =D
Meillä joskus on kissanpennut ryjeltäneet hellan ja kaapiston väliä, ja sitten joku päivä, kun kasvoivat, eivät enää vauhdilla samasta rakosesta mahtuneetkaan ja tömähtivät piiloon yrittäessään hellankulmaan. Siinä sitä olivat vähän aikaa kysymysmerkkeinä, kun "eilen vielä" mahtuivat siitä änkeämään... Onneksi ei yöunia kolossa ottaneet, kun sitten eivät aamulla olisi enää pois mahtuneet.
Juu, seikkailunhalun ja järjen puutteen yhdistelmä on aika usein kohtalokas ihmisilläkin, Partapappa :)
Nimenomaan, Eija.,... Järkiä tuloo, mutta jälkijunas:)
Niinpä, Sirkka. Oli se vähän täpärä tilanne, kun nuo pienet ovat loppujen lopuksi kuitenkin aika hauraita otuksia.
Vai semmoinen pakosuunnitelma teidän hamsterilla. Mahtoikohan naapurilla olla ruokakomero juuri sillä kohtaa :)
Juu, ovat ne aivan ihani, tiuku, vaikka käyttäytyvät tällä hetkellä kuin uhmaikäiset kakarat. Oma tahto on alkanut löytyä ja se ilmaistaan äänekkäästi :)
Voi jestas, mitä juttuja, Anitta. siilinpoikanen roskiksessa oli kyllä täpärä tilanne, mutta tuo koiranpennnun oksennus nauratti minua koko loppuillan :D
Tottahan omaa pikkuistan auttaa, vaikka mikä olisi, Isopeikko. Usmallakin oli kova huoli, mutta ei vaan tiennyt, mitä tehdä.
Se on kyllä ihan totta, että melkein yhdessä yössä kasvavat, Minz...ja onneksi nämä vaikuttavat aika hyvähermoisilta lapsukaisilta. Eivät kauan pieniä vastoinkäymisiä murehdi :)
Lähetä kommentti