SE ON LOPPU!

Ne soittavat sinulle kesken kylvyn, pilaavat päiväunesi ja sotkevat aikataulusi. Ne tavoittavat sinut ruokakaupasta, ravintolasta ja työpöydän äärestä. Ne tunkeat kaikkialle elämääsi, vessaan, lomalle, autoon ja kotisohvalle. Puhelinmyyjät.

Olen väsynyt työpäivän pilkkoviin myyntipuheluihin. Nuoriin pelästyneen kuuloisiin opiskelijoihin jotka lukevat konekivääritahdilla lehtitarjouksen suoraan paperista. Hengästyneenä omasta jännityksestään ja kauhistuneena julkeudestaan. Niille yrittää olla kiltti ja sanoa nätisti ettei juuri nyt ole vailla lukemista.

Olen tuskastunut myyntitykkeihin jotka haluavat rahani ja esittävät asian kuin tekisivät minulle suurenkin palveluksen. Olen ärtynyt siitä että kiitoksen ja palkitsemisen varjolla ihmisiä rahastetaan. Ja että kaikki tilaamani lehdet ovat kestotilauksia joita joutuu alvariinsa peruuttelemaan.

Olen kyllästynyt itsevarmoihin miesihmisiin jotka kauppavat uutta puhelinliittymää sikamaisen edullisesti ja raivostuvat jos typerä asiakas ei vakuutu asiasta. Kieltäytymiseni jälkeen moni uros ilmaisee somin sanankääntein ettei uskoisi että noin tyhmiä ihmisiä vielä on olemassakaan. Voi on meitä!

Erään sitkeän nuoren miehen viimeinen epätoivoinen yritys oli kysyä mitä hän voisi tehdä että mieleni muuttuisi ja vaihtaisin puhelimeni palveluntarjoajaa. Mielessäni vilisti sata tekemätöntä työtä, kylpyhyoneen pyykkivuoret, siivoamaton ulkorakennus ja kesken jäänyt taloremontti. Että jos nuori mies edes jonkun niistä voisi? Ei onnistu - kuulemma.

En tarvitse ruusunjuuriuutetta, uusia lehtiä, puhelinliittymää tai taidekirjasarjaa. En halua tulla herjatuksi kulutustottumuksistani tai joutua kieltäytymään viidesti lehden tilaamisesta. Mikäli tunnen epämääräistä ostohimoa osaan itsekin tarttua luuriin ja hankkia kaipaamani tuotteet.

Muutama päivä sitten päätin että puhelinmyynti saa nyt loppua! Ai että miten semmoisen kaupustelueston puhelimeensa saa? No minun kännykkääni soitti ensin oikein empaattinen puhelinmyyjä- ironista. Mainitsi olevansa puljusta nimeltä Soittokielto.fi. No täytyihän siitä tietenkin vähän maksaa – siitä puhelinrauhasta. Mutta elän toivossa että 19 eurolla saan osan mielenrauhaani takaisin.

Valoa odotellessa

Selvittiin aamuun. Ei palanut torppa. Nukuinkin, vaikka kaksi pientä tulipaloa (auto ja pesukone) kokeneena tiedän, ettei viallisten sähkölaitteiden kanssa ole leikkimistä . Joka tapauksessa sulakeasiat ovat nyt kunnossa, mutta pöytälampussa ilmeisesti on lyhytsulku. Sitä en enää uskalla kytkeä seinään.

Myös Talovanhus paljastaa pikkuhiljaa lisää ikäviä yllätyksiä itsestään. Vaikka kylpyhuoneen korjausremontista ei ole kuin muutama vuosi, muovimaton alle on ilmeisesti TAAS päässyt vettä. Koska lattialämmitys toimii, ja alla on toivottavasti/oletettavasti nykysäännösten mukaiset vesieristeet, ongelma pitäisi olla kohtalaisen helposti korjattavissa...(No, kaikkihan on tietenkin helppoa silloin kun sen osaa. Me vaan emme osaa ja se tekee tilanteesta hieman hankalamman.)

Olisi niin mukavaa vaihteeksi kertoa jotain hauskaa ja positiivista, esitellä kauniita kuvia pihasta ja sisustusjutuista. Semmoista ei nyt kuitenkaan näytä olevan lähiaikoina luvassa. Valo kajastaa vielä kaukana tummien puiden takana, kuten tuossa kuvassa.

Jaa niin, ja siitä kuusesta, josta hiljattain kerroin. Siis siitä, joka yllättäen päätti kaatuarojahtaa sen tulevan kotimme tontin laidalla, mutta suvaitsi sentään väistää itse taloa. Se oli onneksi, merkeistä päätellen, katkennut ihan luonnollisista syistä. Mitään jälkiä sabotaasista ei löytynyt ja se on huojentavaa. Ehti nimittäin jo käydä mielessä, että ehkä joku ei halua meitä sinne, kun homma takkuaa niin perusteellisesti joka rintamalla.

"Laita sitten hakoja porraspäähän", sanoin miehelle, kun hän lähti moottorisahan kanssa sitä raivaamaan. Koska runko on katkennut suhteellisen ylhäältä ja on vielä osittain juuressa kiinni, keksimme paremman idean: päätimme antaa sen vielä hetken olla sellaisenaan. Kokeilemme saisiko latvuksesta joulukuusen. Lopusta onkin sitten hyvä väkertää joulukransseja ja asetella niitä havuja kukkapenkkien suojaksi ja jalkojen pyyhkimistä varten porraspäähän. Edes jotain iloa siitäkin vahingosta..

Ihan pimeetä

Jos olisin taikauskoinen, nyt ryhtyisin kyllä selaamaan niitä keltaisia sivuja. Niin monta käsittämätöntä, pienehköä, mutta erittäin harmillista onnettomuutta on nyt tapahtunut parin viikon sisällä. Äsken, siis hieman ennen puolta yötä, yritin sytyttää koirille yövalon ja olin aikeissa hankkiutua nukkumaan. Sulake paloi.

Sehän ei olisi ollut edes keskikokoinen ongelma, jos huushollissa olisi kalusteet ja muut romppeet vielä jotakuinkin paikoillaan, mutta osa huonekaluista on jo muutettu ja irtotavaraa lojuu pinoina ympäri taloa. Yritä siinä sitten pilkkopimeässä kompuroida etsimässä ensin toimivaa taskulamppua (ei löytynyt), sitten käsikopelolla sulakkeita.

Sen jälkeen hain emännänjatkon keittiöstä - vain todetakseni, että pituudestani puuttuu edelleen vähintään kymmenen senttiä, koska sulaketaulu on katon rajassa ja sen edessä on kulmasohva. En siis ylettynyt lähellekään edes emännänjatkolla ja lisäksi sulaketaulun asentanut sähkömies ei ilmeisesti osannut kunnolla kirjoittaa. Hänen merkinnöistään sulakkeiden alla olevissa lappusissa ei ota apteekkarikaan selvää.

Koska emännänjatko on kissojen ikioma huonekalu, portaat, joita pitkin ne kapuavat työpöydälle syömään, jotta koirat eivät pääse niiden ruuille, joka askelmalla jalan alle tunki harmistunut pitkähäntäinen, eikä meikäläisellä totisesti ole vakaalla lattiallakaan erityisen hyvä tasapaino.

Juuri, kun olin haparoinut ylimmälle askelmalle ja hoksannut, ettei ole mitään järkeä umpimähkään pimeässä sovitella kymmenen ampeerin sulakkeita kuustoistaisten paikalle, muistin, että auton vara-avainten avaimenperässä on pieni led- lamppu. Ja ei kun sitä valoa metsästämään....

Säästän teidät lukuisilta, monivaiheisilta ja savunkatkuisilta yksityiskohdilta. Sulakkeita paloi nimittäin lisää ja nyt ne ovat talosta lopussa. Jos en ennen huomista kuole sähköpalossa, saan ehkä päivänvalolla siirrettyä sohvan, jotta yletyn selvittämään, mitkä kaikki sieltä nyt loppujen lopuksi ovat kärynneet ja olenko vaihtanut kaikkiin palaneisiin oikeanlaiset.

Joten, jos siellä vielä on joku lukemassa, niin esirukoukset ja vetoomukset kaikille mahdollisille universumin hyväntahtoisille voimille otetaan kiitollisena vastaan. En minä itse pahana monttubileitä pitäisi, mutta näille kisuille ja koiruille toivoisin vielä pitkää ja onnellista elämää.

Sade kasvattaa sarvet

Tänään peiliin katsoessa tuli mieleen, että mitäs jos miehen puheissa oli sittenkin totta toinen puoli. Huomasin nimittäin ohimoillani ilmiselvät pikkuiset kippurasarvet. Vaikka kuontalo on takaa melkein peppuun asti pitkä, otsatukka on lyhyehkö ja se pyrkii sadesäällä kiharalle.

Sisäisesti sade vaikuttaa samansuuntaisesti. Kivut lisääntyvät ja niiden myötä myös kärsimättömyys ja kiukku. Tulen suorastaan pirullisen pahalle tuulelle. Millekään konkreettiselle kohteelle en ole kiukuissani, eikä moiseen ole suurempaa syytäkään. Onneksi kiukusta irtoaa yllättävän paljon energiaa käytettäväksi ihan rakentaviinkin puuhiin.

Alkuviikosta esitin ilmoitusluontoisena asiana miehelleni tiedon, että aion muuttaa otuslauman kera sinne uuteen kotiin itsenäisyyspäivän jälkeisenä maanantaina, on se sitten valmis tai ei. Aika tehottomaksihan tuo ukaasi jää, jos ei apua tule, kun en millään saa tukittua Nissaniini kaikkia kuutta kissa, kolmea koiraa, lammasta ja kahta kanaa, vaikka jaksaisinkin tämän vimman voimalla itse ajaa autolla sinne kauas saakka.

Joka tapauksessa joulu on ihan kohta ja kaikki kamppeet molemmissa huusholleissa on levällään kuin Jokisen eväät. Uudessa kodissa ei ole edes keittiön kaappeja seinillä. Joulua olemme suunnitelleet juhlivamme koko lähisuvun kanssa siellä uudessa kodissa, mutta tällä tahdilla siitä ei kyllä tule mitään, joten ei muuta kuin hihat heilumaan.

Jos vaikka verryttelisin pienellä pakkailulla ja siirtyisin sitten tapettien repimiseen. Remonttia on nimittäin tehtävä täälläkin ennenkuin taloa kehtaa edes ostajille esitellä. Ei mitään suurempaa, mutta vaihdetaan sentään tulipalon savustamat tapetit puhtaisiin ja hiotaan koirankynsien kuluttamat puulattiat.

Demoneita ja särkyviä tarvekaluja

Tuli vielä viimeisen työpäivän aamuksi järjestettyä itsensä liemeen. Vanha Nissanini on nimittäin saranoistaan yhtä kankea kuin emäntänsäkin ja ilmeisesti en eilen tullut painaneeksi sen ovea kunnolla kiinni.

Myöhään illalla, koiria ulkoiluttaessa en vielä mitään huolestuttavaa huomannut, mutta yön aikana ovi oli auennut raolleen. Niinpä katossa oli syttynyt se pieni lamppu ja akusta oli ennen aamua kulunut virta tyhjiin. Yllätys oli ikävänpuoleinen, kun sitten parikymmentä minuuttia ennen ensimmäisen oppitunnin alkua yritin autoa käyntiin.

Onneksi isipapassani on hieman rallikuskin vikaa ja ystävällinenkin hän on, kun tuli pelastamaan aikuisen tyttärensä pulasta. Myöhästyin vain kaksi minuuttia, mutta sekin harmitti ja sekoitti systeemit. On ärsyttävää hukata tunnin alusta arvokkaita minuutteja papereiden järjestelyyn.

En käsitä, millaista negatiivista energiaa nyt säteilen ympärilleni, kun peräkkäisinä päivinä tilttaa tietokone, auto ja kännykkä. Puhelimenikin nimittäin alkoi oireilla muutama päivä sitten, eikä vika ole tällä kertaa kentässä.

"Sussa on demoni", arveli mieheni puhelimessa, mutta en minä ainakaan vielä aio manaajaa ryhtyä keltaisilta sivuilta etisiskelemään. Tokkopa semmoista ihan helposti löytäisikään ;-) Sanotaanhan sitä vanhassa sananlaskussakin, ettei kahta ilman kolmatta. Jospa särkyvien tarvekalujen kiintiö olisi nyt tältä erää täysi.

Äääääää...

ÄÄÄääää... Kannettava tietokoneeni hajosi. Kun yritän käynnistää, kuuluu vaan lyhyt valittava vinkaisu ja naks (Koneesta. Ei minusta). Tottahan se jo vähän etukäteen varoitteli. En vaan tahtonut uskoa todeksi.

Mies, oma kotinörttini, neuvoi puhelimessa irroittamaan vermeestä akun ja kokeilemaan, josko ongelma poistuisi, kun sen laittaa takaisin. Kaikenlaista evästä (leivänmuruja lenimmäkseen) sieltä koneen sisuksista paljastuikin, mutta ongelma jäi.

On meillä pöytäkonekin vielä täällä vanhassa kodissa, mutta ruotoni ei kestä netissä notkumista tällaisessa terveellisessä asennossa jalat maassa ja selkä suorana. Harmittaa.

Kaikesta sitä ihminen riippuvaiseksi hankkiutuukin.

Opettajan palkoista ja pätevyyksistä

Toisten palkkojen uteleminen ei Suomessa ole oikein korrektia. Luulen, että juuri siitä syystä verokalenterit herättävät vuosittain niin suunnatonta kiinnostusta. Ajattelin nyt kuitenkin kaikille lohduksi ja vahingoniloksi paljastaa ansioni ajalta, jolloin olin akateemisesti koulutettuna urani huipulla.

Siivotessani vanhaa työsalkkuani tätä pientä sijaisrupeamaa varten löysin nimittäin palkkakuitin vuodelta 2004, enkä tiennyt olisiko pitänyt suuttua vai nauraa. Lukion aineenopettajan pätevyysvaatimuksiin kuuluu ylempi korkeakoulututkinto ja opettajan pedagogiset opinnot. Lisäksi pääasiallisesta opetettavasta aineesta tulee olla syventävät opinnot suoritettuna. Minulla nuo kaksi ensimmäistä vaatimusta täyttyivät, mutta psykologiasta olin opiskellut vasta aineopinnot.

Muistelen, että tuon palkkakuitin aikoihin tein työtä viikossa yhden tunnin yli pakollisen opetusvelvollisuuden (koska tunteja ei ollut enempää tarjolla) . Koska opetin sekä päivä- että iltalukiolla, työ alkoi aamuisin usein klo 7.55 ja viimeinen tunti päättyi illalla yhdeksältä. Olihan siinä luppoaikaa ja hyppytunteja päivällä yllin kyllin, mutta aika kalliiksi olisi tullut, jos olisin ajanut kotiin lepäämään joka välissä, eikä opettajainhuoneessa ollut aina työrauhaa tuntien valmisteluun, joten uudella opettajalla valmistelutunnit jäivät kotitöiksi. Valmistelua riitti, koska opetin kolmea eri ainetta ja lisäksi oli vielä opon velvollisuudet.

Palkkakuitin mukaan ansaitsin tuosta päätyöstäni bruttona, kaikkine lisineen 1792 euroa. En usko, että se antaa kenellekään kovin kummoista aihetta kateuteen. Suoritin sitten omalla kustannuksellani yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa ne pätevyydestä puuttuvat syventävät opinnot. Kurssi tuli maksamaan majoituksineen ja matkoineen lähes 400o euroa. Sain virallisen pätevyyden unelmatyöhöni pari viikkoa eläkepäätöksen jälkeen. Siinä kohtaa pyrki kyllä parku ilmoille.

Mutta opettajan hommahan onkin kutsumustyötä. Ei sitä rahan takia tehdä. Vai kuinka?Muun muassa tällaisilla ajatuksilla olen tänään yrittänyt itseäni lohdutella, kun työpäivän jälkeen väsyttää niin, että voisin nukahtaa istualleni, eikä päivä mennyt ihan yhtä putkeen kuin eilen. Ikävintä oli kuitenkin huomata työtoverien uupumus ja kuulla, että ongelmat työyhteisössä ovat kärjistyneet entisestään.

No, oppilaat ainakin ovat edelleen suloisia, fiksuja, filmaaattisia ja hauskoja - väsyneinä ja keskittymiskyvyttöminäkin.